MOImoimoimoi

Aika kuluu ja mun blogin kirjotustahti vaan hidastuu ja hidastuu, mutta täällä ollaan taas! Parhaillaan makoilen hotellin sängyssä New Jerseyssä missä ollaan nyt jumissa neljättä päivää itärannikolla riehuneen lumimyrskyn takia. Hyvin hektisen ja mielenkiintosen pelireissun aikataulu ja suunnitelma on muuttunu nyt valehtelematta noin kymmenen kertaa ja pelejä on aikaistettu ja myöhäistettu, lentoja peruttu, hotelleja vaihdettu saman kaupungin sisällä ettei näännyttäis nälkään ravintolattomassa hotellissa kaikkien muiden ruokapaikkojen ollessa kiinni, juututtu bussilla lumikinoksiin ja siin sivussa voitettu toinen konferenssipeli putkeen, tehty muutama lumienkeli ja heitetty pari lumipalloa. Vaikka suomalaisena oon tietenki paljon lunta nähnyki elämässäni toisin ku kaikki floridalaiset joukkuekaverit, nii olin mäki vähän shokissa sellasen myrskyn keskellä joka aiheutti 11:ssä osavaltiossa hätätilan julistamisen. Toivottavasti huomenna päästään lentämään kohti South Carolinaa ja seuraavaa voittoa!

                                                                                                                 Hotellin parkkipaikka...

Pakkasten keskeltä palataanpa ajassa vähän taaksepäin muistelemaan lämmöllä syyskuukausia...Loppusyksyhän suju hyvin koulussa, ja kuukauden "loma" tuliki tarpeeseen mm. sellasten kurssien ku Advanced Nutrition Science ja Bio-organic Chemistry jalkeen. Ite ravitsemustieteen opinnot oli tietty mielenkiintosia mut motivaatio kemiaa kohtaan oli nollilla jo aika kauan ennen syyslukukauden loppua. Koriksessakin huikeen pitkä viiden päivän joululoma tuli todella tarpeeseen aika tuskaisan alkukauden tappioputken läpi tarpomisen jälkeen. Pelattiin tosi kovia joukkueita vastaan heti kauden alusta alkaen, ja vaikka eka peli voitettiinki ja saatiin hyvä alku kaudelle niin seuraavat pelit ns. Power 7 konferenssien joukkueita vastaan oli aika kylmää kyytiä, mut opettavaisia ja kasvattavia kokemuksia meijän nuorelle joukkueelle. Koko kausi ollaan pelattu vaan 8 pelaajalla, niin oli kropatki aika kovilla itse kullakin varsinki just ennen joulun alla ollutta 5 viiden pelin rupeamaa 8 päivän sisään. Non-conference pelien saldona oli 4 voittoa ja pitkä, pitkä lista parannettavista asioista.

Ite loma, jos viittä päivää voi sellaseks kutsuakaan, oli ihanan rauhallinen ja rentouttava Danin (joku tollanen ihme dude ku on pyöriny kuvioissa mukana muutaman kuukauden ajan.. ;) perheen kotona New Smyrna Beachilla mika on kesäsin hullu turistikohde, mut jouluaikaan ihanan rauhallinen pikkukylä täynnä pieniä ravintoloita ja liikkeitä ihanasti valaistun pääkadun varrella. Oli taas erilainen joulu, ja vaikka koti-ikävä tietty on vielä astetta kovempi joulupyhien aikaan, niin ei ollu ollenkaan huono kakkosvaihtoehto. Herätyskellottomuudesta nauttimisen ja iltapäivään asti nukkumisen lisäks noihin viiteen päivään mahtu paljon hyvää ruokaa, jouluelokuvia, vähän urheilua ja tietenki hyvin suomalainen perinteinen rantapäivä joulupäivänä. Muutenkin jouluperinteisiin kuuluen syötiin takapihan appelsiinipuusta ite poimittuja appelsiineja ja katottiin takkatulta Netflixistä joulukuusen äärellä jouluaattona ulkolämpötilan ollessa melkeen 30 astetta.

Joululomalta paluu arkeen tapahtu hyvin nopeesti ja brutaalisti 4 tunnin treeneillä tapaninpäivän iltana joista viimenen tunti muodostu 119 kentän päästä päähän juoksusta kolmen tunnin koristreenien päätteeks. Play basketball they said, it'll be fun they said... Pelattiin vielä pari non-conference peliä normaalien oppilaiden vielä nauttiessa kuukauden mittasesta joululomasta, kunnes kevätlukukausi ja konferenssipelit alko pari viikkoa sit. Koulussa mul ei vois paljon parempi aikataulu olla, koulua vaan maanantaisin ja tiistaisin ja sit viiden päivän viikonlopun viettoon. Kauden loppumisen jälkeen suunnittelen siis viettäväni suht paljon aikaa biitsillä ja tulevani toukokuussa kotiin mukavasti ruskettuneena surffiammattilaisena tuoden mukanani myös surffiopettajani, eli Danin muutamaks viikoks..! Ensin keskitytään kuitenkin täysillä näihin käynnissä oleviin konferenssipeleihin, joista nyt on tähän mennessä saldona kaks voittoa ja kaks tappiota. Meil on rehellisesti sanottuna mahdollisuudet voittaa kaikki sarjassa olevat joukkueet lukuunottamatta ehkä kahta kärkijoukkuetta joiden voittaminen olis aikamoinen pommi (mut tietenki kaikki on mahdollista ja nekin pelit lähdetään voittamaan!!), jos vaan onnistutaan pelaamaan 40 minuuttia jokasessa pelissä. Meijän akilleen kantapääks muodostuu aina yks järkyttävän huono erä joka ratkasee usein pelit kun päästetään vastustajat tosi pitkälle etumatkalle. Kun pelataan hyvin, ollaan tosi hyviä. Ja kun ei pelata hyvin, ollaan tosi huonoja. Meijän pitää vaan onnistua löytämään kultanen keskitie mikä pystytään pitämään yllä koko pelin ajan ilman väsymysta vaikka onkin vaan 8 pelaajaa.

Nyt unten maille, ja toivottavasti huomenna kohti South Carolinaa. Ollaan oltu täällä jo liian kauan ja liian ärsyttävän lähellä New York Cityä minkä skyline näkyy hotellin ikkunasta, ilman mahdollisuutta päästä käymään siellä koska julkinen liikenne sinne ei kulje ja yksityisajoneuvoja sakotetaan jos yrittää päästä ajamalla sinne... Sellanen pikku lumisade oli täällä eilen.

<3 Taru

Fly High

Lokakuu. Mihin kesäkuukaudet hävis ihan huomaamatta? Nyt taaksepäin muistellessa niin alkukesähän meni mikrobiologian kurssilla istumiseen, yksin treenaamiseen neljän coachin kanssa, typötyhjää kampusta ympäri skeittaamiseen, uima-altaalla istumiseen ja Netflixin tuijottamiseen. Vaikka Frendit saaki aina hyvälle tuulelle, niin ihan vähän mieluummin olisin toivonu noiden kuuden viikon aikana joidenki mun ihan oikeidenkin kavereiden olleen täällä tekemässä tylsyydestä vähän vähemmän tylsää. Ja nyt kun pitäis tehdä supertylsää tutkimusta rintasyövän ja soijatuotteiden yhteydestä Nutritition Science & Research-kurssille, niin totesin et mikäs sen parempi aika avata kuukausien jälkeen taas blogi ja päivittää sitä ja jättää kouluhommat viime minuutille niinku mallioppilaiden kuuluu!

Mennäänpä ajassa siis vähän taaksepäin... Kuuden viikon jälkee vihdoin ja viimein kaikki NELJÄ vanhaa ja SEITSEMÄN uutta joukkuekaveria tuli kans kesäkouluun ja sain paljon kaivattua treeniseuraa. Itseasiassa jos ihan rehellisiä ollaan, nii noi muutamat viikot yksin coachien kanssa salissa vietettynä ja fysiikkavalmentajan kanssa punttisalissa oli tositosi hyvä juttu mulle henkilökohtasesti. Kehityin ihan tosi paljon koska sain niin henk.koht. valmennusta kun vaan voi olla ja viime kaudella karkuteille lähtenyt itseluottamus löysi tiensä takas mun luokseni, ja tällä kaudella meinaan tarrata siihen aika kovin kiinni enkä päästää lähtemään enää yhtään mihinkään. Myös punttisalissa rauta alko nousemaan aika paljon helpommin ku ennen, ja kesän aikana sainkin 4 kiloa lisää lihasmassaa. Ei ehkä kuulosta yhtää miltään jonkun muun korviin, mut mun kohdallani se oli saavutus sinänsä kun Taru 22v paino saman verran kun Taru 18v.

Joukkueessa on ihan eri henki ku edellisenä kahtena vuonna, ja vaikka luulin sillon tykänneeni tästä koriksesta täällä ja olleeni innoissani, nii sillon en kyllä tienny mistä puhuin. Nyt meinaan on niin paljon enemmän positiivista energiaa, ja täs joukkueessa ihan KAIKKI on valmiita treenaamaan niin paljon kovempaa, pitää toistemme puolia ja pitää hauskaa. Ja VOITTAMAAN. Halutaan "voittaa" joka ikinen treeni, sen sijaan et vaan selviydyttäis sen läpi mikä näin jälkeenpäin ajatellen tuntu olevan yks (monista) ongelma vanhassa joukkueessa. Coachit on nyt jo lyhyes ajassa onnistunu luomaan ihan erilaisen kulttuurin, ja ne on kaikki ihan huikeita persoonia. Edellisen staffin neljän naisvalmentajan sijaan nyt on kaks miestä ja kaks naista, mikä oli todella tarpeellinen muutos. Neljä naisvalmentajaa ja viistoista 19-22 vuotiasta tyttöä oli ihan liian "tunteikasta" ja draama-altista ja sehän ei toiminu, ei sit ollenkaan. Nyt on sellanen todellinen "perhe" fiilis joukkueessa, ja tehdäänki paljon enemmän kaikkee yhdessä myös koriksen ulkopuolella. Ei pelkästään pelaajat, vaan tietenki coachit kanssa on osa isoo perhettä. Joka aamunen klo 8 joukkueaamupala on ihan mahtava tapa alottaa päivä kaikki yhdessä vaikka jonain päivinä herätyskellon asettaminen puol kasiks tuntuu aivan liian brutaalilta kun ei oo koulua aamulla eikä tarvis muuten herätä aikasin. Mut sit taas muistetaan et puol kasihan on ihan luksusta verrattuna 4.45 ja 5.00 herätyksiin mitä kesän ja preseasonin aikana oli 3-4 päivänä viikossa. Ja sehän oli kivaa se.

Kaudesta tulee rankka ihan varmasti, uusien valmentajien homma löytää (hyviä) pelaajia heti seuraavaks kaudeks lyhyessä ajassa palkkaamisen jälkeen on kova ja täl kaudella meitä onkin vaan 10 pelikelposta pelaajaa, joista kaks on viel kaiken lisäks loukkaantuneita tällä hetkellä... Ei enää yhtäkään loukkaantumista, kiitos. Eli minuutteja on jaossa melkeen niin paljon ku jaksaa vaa pelata ja iha varmasti kroppa tulee olemaan aika kovilla ihan kaikilla kun pelataan 2-3 peliä viikossa. Jääkylvyistä ja foam rolleista on tullu nyt jo preseasonin ja ekan virallisen treeniviikon aikana ihan sydänystäviä, ja ystävyyssuhde varmasti vaan syvenee maaliskuuhun mennessä. "Vapaapäivä"-sanasta puolestaan tulee ihan vieras, koska treenataan joka ikinen lauantai ja sunnuntai ja treenitön päivä on joko maanantai tai torstai, jollon joka tapauksessa on herättävä aikasin aamupalalle ja mentävä kouluun. Sosiaalinen elämä, nähdään taas maaliskuussa!

Mikrobiologian ja treenien ulkopuolella kesä meni aika pitkälti biitsillä tai lazy river-altaassa tässä hotellimaisen asuntolan pihalla. Viime vuotisten asuntojen hinta nousi ihan älyttömästi kun koulu osti ne yksityisestä omistuksesta ja meijän stipendit ei enää pysty maksamaan sitä kokonaan, eli takasin asuntoloihin we go! Oman makuuhuoneen, kylpyhuoneen ja queen-size sängyn jälkeen pieni boksimainen asuntolahuone twin-size sängyllä vaati oman aikansa totuttautua taas, mut asiat vois olla paljon huonomminkin. Koko joukkue ollaan saman käytävän varrella, edelleen kuitenki kaikilla oma huone, alakerrassa on kuntosali ja kauppa/grilli, ulkoa löytyy tennis, koris ja biitsikentät, uima-allas, lazy river ja paljon palmuja. Ei valittamista, jenkkien #2 luksuscollegeasuntolassa on ihan ok asua loppujen lopuks.

Toin biitsikelit mukanani Suomeen elokuussa kolmen viikon lomallani, olkaa hyvä vaan sateisen ja kylmän kesän jälkeen. Ei olis voinu olla yhtään paremmat kolme viikkoa, taas kerran! Koti on aina koti, ja Suomen kesä on vaan maailman paras asia. Delfin Basket suoraan lentokentältä anto vauhdikkaan alotuksen noille kolmelle viikolle, ja veneily ja mökkeily loppuaikana tasapainotti tahdin vähän rauhallisemmaks. Tulee hymy vaan huulille kun mietin taaksepäin miten ihanaa oli olla kotona, oli ihan täydelliset kolme viikkoa. Ens kesään taas!

Arki täällä jatkuu samanlaisena jokapäivästen kolmen tunnin treenien ja suht. lepposan kouluaikataulun kanssa seuraavat pari viikkoa ennen ku kausi alkaa ensin parilla treenimatsilla ja marraskuun 13.päivä tosipeleillä! Coachit teki videon preseasonin treeneistä motivoimaan meitä vielä enemmän jos mahdollista, ja siihen on hyvä lopettaa tää postaus, #flyhigh :

<3 Taru

Story time

Hola!

Noniin, nyt ku mulla on tääl Oslon lentokentällä kaheksan tuntia odotteluaikaa matkallani takasin Jacksonvilleen nii kaivoinpa tän hiljaiseloa eläneen bloginki esiin. Paljon on ehtiny tapahtuu viime postauksen jälkeen, nii varoituksen sanana et tästä saattaa tulla hyvin sekalainen kirjotus. Joka tapauksessa sophomore vuosi on nyt loppu ja kaks vuotta collegea siis jo takana, tavallaa tuntuu et college vasta alkanu, en voi käsittää mihin tää aika menee.. Ens vuonna oon jo upperclassmen, ja syksyllä pääsen sit oikeesti alottamaan mun pääaineen, ravitsemustieteen, opinnotki ku nyt keväällä sain suoritettua viimesetki general education kurssit alta pois, ja sitä ootan innolla!

Nyt on tosiaan niin paljon kuulumisia et en tiiä mistä alottaisin...Viimesen kirjotuskerran jälkeen on tapahtunu esim. kauden loppuminen, coachin potkut, Tipun pitkittyny vierailu, spring break, Tiian yllätyskyläily Villen ja Iidan seurassa, parin parhaan kaverin muuttopäätös ja viikon vierailu kotona. Huh.

No alotetaan nyt vaikka sit tosta kauden loppumisesta, mista ei kyl kovin paljoo edes huvittais jutella. Aivan surkee kausi. Mitä sitä nyt kaunistelemaan. Se oli aivan järkyttävää ja ei se kauheen kivaakaa sit loppuu kohden ollu enää. Oltiin ku kaks eri joukkuetta, ennen konferenssii oli toinen joukkue mil oli hauskaa ja mikä voitti pelejä koviaki joukkueita vastaan ja sit konferenssin ja tosipelien alkamisen jälkeen se joukkue katos johonki ja tilalle tuli toinen joukkue mikä ei osannu pitää enää hauskaa kentällä, pelata rennosti omaa peliä, heittää palloo koriin tai tehdä yhtään mitään mikä olis auttanu meitä saamaan enempää ku kaks voittoo koko sarjassa. Okei lieventävänä asianhaarana voidaan pitää kaikkii niit loukkaantumisia mitä kärsittiin, ja esim koko kauden pisimmälle pelireissulle jouduttiin lähtemään kaheksan pelaajan kanssa joista yks oli meijän koulun lentopalloilija joka on pelannu korista tosissaan viimeks high schoolissa 4 vuotta sitten. Itseasias, tolla pelireissulla kuitenki onnistuttiin saamaan toinen niistä kahdesta voitosta koko sarjassa mikä oli pieni ihme sinänsä. Siin pelissä meil oli aivan erilainen taistelutahto ja halu todistaa et pystytään siihen ilmanki kolmee alotusviisikon pelaajaa, ja niinhä me tehtiin. Se oli pieni valonpilkahdus muuten hyvin synkässä kevätkaudessa. Noh, eipä mikään yllätys näiden kahden viimesen todella huonon kauden jälkeen et koko valmennus staffi sai sit potkut kauden loppumisen jälkeen ja ens vuonna on sit ihan uudet kuviot. Päävalmentajaks saatiin University of Miamin 10-vuotinen apuvalmentaja ja hän hankki sit omat apuvalmentajansa sieltä sun täältä, tähän mennessä oon tykänny uudesta coachista ihan älyttömästi ja oon tositosi innoissani ens kaudesta! Meno tulee todellaki muuttumaan, ja nyt jo uus coach onnistunu tuomaa älyttömän paljon positiivista energiaa ja hän tekee myös kaikest iha sikahauskaa! Viel muutama pelaaja ku saadaan hankittua niin näyttää jo homma paljon paremmalta, mut tosiaan kaikki ollaan ihan tosi tosi innoissamme!

 Vastakohtana meijän järkyttävän huonolle kaudelle oli meijän miesten joukkueen historian paras kausi. Ekaa kertaa 1.divarin historiassa ne voitti konferenssimestaruuden, ja siis huhuhh se finaalipeli meijän kotihallissa oli yks mahtavimmista kokemuksista mihin täällä oon päässy osallistumaan!!! Ei sitä pysty sanoin kuvailemaan minkälainen tunnelma siel oli, se oli vaan ihan älyttömän siisti kokemus! Ja se ku tuhannet meijän koululaiset juoksi kentälle pelin loppumisen jälkeen oli kans aika siistii, jotain mitä ei tosiaan oo ennen tullu koettuu. Ne pääsi automaattisesti sit myös mestaruuden myötä NCAA March Madness turnaukseen, siel tuli tie aika äkkii vastaan mut olihan se nyt iha törkeen hyvä suoritus meijän koululta ja tietenki pojat kulki sit ku mitkäki maailman omistajat ympäri koulua hahah. Ne myös menettää vaa kaks pelaajaa, nii ens vuonna niil on kans tosi hyvä joukkue et saa nähdä miten se sit menee!

Viel kauden ollessa käynnissä sain ihanan vieraan tänne Tipun muodossa. Alunperin kuukauden pituseks reissuks suunniteltu matka venähtiki siitäki vielä vähän pidemmäks Tipun myöhästyttyä paluulennolta ja jouduttuaan jäämää mun luokse viel muutamaks ekstrapäiväks. Sehän ei mua haitannu ollenkaan! Parille muutaman päivän pelireissulle jouduin lähtemään kuitenki Tipunki vierailun aikana, mut se onki sellanen neiti joka pärjää yksinki aivan loistavasti ja teki esim. omatoimisen reissun Miamiin ja hengaili mun muiden kavereiden kanssa mun poissaollessa nii siitä ei tarvinnu olla huolissaan, vaikka kaikki mun tutut oliki aivan kauhuissaan et miten mä voin päästää Tipun lähtemään Miamiin yksin ilman ketään tuttua siellä ! Mut muuten kun ei tarvinnu lähtee pelireissuille nii oli ihan huikeeta yhdessä, tehtii paljon kaikenlaista ja tuntu ihan ku Tipu olis aina asunu täällä ja ollu osa meijän kaveriporukkaa. Sit jäiki vähän kummallinen olo ku se lähti, siihen ehti jo tottuu et se oli mun ja Emilyn kolmas kämppis...

Pari päivää Tipun lähdön jälkeen maaliskuun puolessavälissä pakattiin autot ja hurautettiin 4 tunnin ajomatka Panama City Beachille kaveriporukan kanssa. IT'S SPRING BREAK BABY! Ja sehän oli jotain aivan huikeeta, ilmat oli aivan täydelliset, ranta ihan mahtava, uus hotelli ensimmäisen järkyttävän huonon jälkeen ehkä hienoin missä oon ikinä ollu, paljon tuttuja, ja uusiakin kavereita, ja siis vaan aivan huikee meininki! Pikkumiinuksena reissusta jäi mun ja Baileyn hajonneet puhelimet jotka päätti käydä pikku uinnilla meressä meijän kanssa... Sitä lukuunottamatta oli ihan mahtavat 5 päivää ja todella onnistunu spring break!

PCB:stä paluun jälkeen menin tiistai-iltana lentokentälle Villee ja Iidaa vastaan, mut pikkuyllärinä yhtäkkii Tiiaki käveli kulman takaa "Moi Taru!", siis mitä ihmettä, olin aivan hämmennyksissäni et mitä tapahtuu enkä osannu muuta ku nauraa vaa...!!! Paras yllätys ikinä, en todellakaan osannu arvata yhtään et se oli tulossa kans! Enkä ymmärrä miten kaikki muut on ollu nii hyvin juones kans mukana, siis ihan huikeeta! No siinähän ei muu auttanu ku käydä vaihtamassa edellispäivänä ostamani yhden hengen ilmapatja leveempään et kaikille oli tilaa nukkua. Näiden ihanien vieraiden kyläilyn aikana mul oli ihanaa ku oli perhettä piristämässä arkee, mut päivisin heil oli vähän tylsää ku ei päässy tekemään paljon asioita ku olin koulussa ja treeneissä... Sillon ku ehdittiin kaikki yhdessä tehdä jotain nii käytii esim. rannalla (tietenki) ja eläintarhassa. Ja se eläintarha seikkailu oliki seikkailu kerrakseen. 20 minuutin automatkan sijaa lähettii busseilla seikkailemaan ja matkaan meni 2,5 tuntia, yhteen suuntaan.... Iso osa tosta ajasta kulu downtownin bussiasemalla odotteluun ja huh, se oliki kokemus sinänsä. Taas erotuttiin hiukan joukosta, ja ei tosiaan tunnettu oloamme kovin mukavaks siellä vaa tarrattiin aika paljon tiukempaan reppuihimme kiinni. Yhdellä noista bussimatkoista kaikil muil matkustajilla oli hirveen hauskaa ku heti ku astuttiin bussiin nii bussin takaosasta käveli yks mies/nainen (?) etuosaan iha vaa heittääkseen femmat meille, oltii ilmeisesti aikamoinen nähtävyys. No Villen ja Tiian lähdön jälkee Iida jäi viel yli viikoks mun ilokseni. Ei tehty oikeestaa mitää ihmeellistä vaan nautittii vaa auringosta uima-altaalla ja hengailtiin  mun kavereiden kanssa aika pitkälti, sellast normaalii elämää täällä siis. Iidastaki tuli noiden kolmen viikon aikana taas uus kämppis melkeenpä, ja taaas oli outoo ku hän lähti pois eikä ollukaa kaikkial enää mukana...

Viimestenki vierailijoiden lähdettyy oliki jo lopputenttien aika koulussa. Päivät ja illat kulu hyvin pitkälti kirjastossa, ennätyksenä 12 tuntia putkeen... Eihän sitä aina ihan opiskeluks voinu kutsua ku siel on kaikki kaverit "lukemassa kokeisiin" samaan aikaan ja yliväsymys ja levottomuus iskee muutaman tunnin jälkeen. Alakerran Starbucksist tulee aina noiden lopputenttien aikaan hirveen hyvä kaveri ja sinne sai sit viimesetki dining dollarit käytettyä. Kokeet meni kuitenki tosi hyvin, loppuarvosanoiks kursseista sain A anatomiasta&fysiologiasta ja creative writing-kurssista (sitä tuskailin kevätlukukauden alussa et en tosiaan oo luova ihminen mut yllättävän hyvin sain kuitenki tarinoita keksittyä päästäni ja professori toivo et mä jatkaisin kirjottamista kurssin loppumisen jälkeenki ku mul on kuulemma luonnollinen kirjottamisen lahja... siis mitäh? Inhoon kirjottamista yli kaiken...) ja A- Health Care Marketingista, ja B+ U.S. Health Care Systems-kurssista. Eli jeejee tosi hyvin meni koulussa, ja nyt syksyllä pääsen niihin kursseihin ku oikeesti kiinnostaaki mua!

WE'RE DONE WITH SCHOOL!

Lopputenttien jälkeen oli kämpän tyhjennys ja siivous edessä, huh miten paljon tavaraa onkaa voinu kertyä sen jälkeen ku alun alkaen tulin yhden matkalaukun kanssa kaks vuotta sitten... Ens vuonna joudutaan muuttamaan takas kampukselle eikä voida enää asua noissa samoissa asunnoissa, buu. Syynä on se et uus coach haluu et ollaa kaikki kampuksella asumassa ja hänen mielestään on nii hyvät olosuhteet et miks tarvis lähteä asumaan johonkin muualle. Eipä siinä, onhan se asuntola mihin mennään asumaan ihan tosi hieno ja uus ja ihana uima-allas ulkona ja kaikki palvelut tosi helposti siinä yhteydessä, mut oman ison makuuhuoneen ja kylpyhuoneen omistamisen jälkeen on tosi inhottavaa mennä takas pieniin dorm roomeihin... Oma huone sielläki on kuitenki, mut paljon, paljon vähemmän tilaa ku mihin nyt viime vuonna pääs tottumaan. Myöskin outoo et enää en oo Emilyn huonekaveri, ku hän ei halunnu tulla takas kampukselle asumaan, varmaa kyläilen suht paljon hänen, Brittanyn ja Kaysien asunnossa sit kylläkin hah. Varmaan meijät pistetään asumaan joukkuekavereiden kanssa, mut se selvii sit syksymmällä. Nyt kesällä mul on kolme random huonekaveria joista mul ei oo mitään käsitystä vielä. Sormet ristiin et huomenna ku ne varmaan tapaan et ne on jotain hyviä tyyppejä! Tosiaan mun on nyt jo mentävä takasin vaiks siellä ei oikeestaan ketää muuta tuttuja koulussa ookaan näin aikasin kesällä koska mun on saatava otettuu mikrobiologian kurssi mikä tarjotaan vaa täs alkukesällä... Tylsistyn yksinäni siellä, ja varsinki yksin treenaaminen 6 viikon ajan ei ihan kauheesti innosta... Mun kurssin loppumisen jälkeen heinäkuun alussa jään sit treenaamaan muun joukkueen kanssa heinäkuun loppuun asti, ja sit taas KOTIIN muutamaks viikoks ennen syyslukukauden alkua!

Eli tosiaan paljon muuttuu ens vuonna, uus valmentaja, suurin osa joukkueesta vaihtuu, eri asuinpaikka, eri huonekaverit, ja pääaineen alottaminen. Jännää, mut oon innoissani! Yhdestä asiasta en kyllä oo innoissani, kaks parasta joukkuekaveria, Flo ja Bailey joiden kanssa oon IHAN koko ajan vaihtaa koulua... :( Ennen ku tiedettiin et meijän vanha valmentaja saa potkut nii he teki tän päätöksen koska kaipas muutosta ja nyt he menee samaan kakkosdivarikouluun, Floridassa onneks sekin et ei ihan kamalan kauas lähde ja pystytään näkemään sit viikonloppusin paljon. Täytyy löytää nyt sit uudet parhaat kaverit, mut enköhän mä pärjää vaiks tosi outoo tuleeki olemaan. Niin paljon ihania muistoja niiden kanssa, et ne on kyl aina mielessä joka tapauksessa!

Flo & Bailey

Nyt ku en oo tarpeeks viel saanu kirjotettuu nii selitetäänpä pikku lomasta kotonaki vielä jotain. Oli ihanaaaaa päästä kotiin, koti on aina koti ja vaiks kuin tykkäänki tuol Floridassa olla nii ei sitä kotia mikään voita. Tosiaan hyvin lyhyt viikon vierailu vaan ja minuuttiaikataulullahan siinä mentiin sit melkeenpä koko viikko et sain kaikkee tehtyy ja nähtyy mitä halusinki. Tietenki näin paljon mun maailman parhaimpia kavereita ja sukulaisia, käytiin mökillä, saunottiin ja paljuiltiin, käytiin kattoo Korisliigamatsia, tivolissa, jokirannassa nauttimassa kevätilmasta, jokilaivoilla ja niin pois päin, kaikkee ihanaa mitä kuuluu tehdäki Suomen parhaassa kesäkaupungissa! (Vaikka eihän siellä ihan kesäilmat nyt vielä ollukaan ja sain hyvin kummaksuvia katseita vastaantulevilta toppatakeissaan ku kuljin sortsit jalassa joinain päivinä haha). Ihana, ihana, ihana pikkuvierailu kotona ja onneks kesän lopussa vielä ehdin muutamaks viikoks ku toivottavasti on vähän lämpimämpiki jo! Kiitos kaikki ku teitte mun vierailustani aivan täydellisen :)

Nyt on nälkä ja lähden etsimään ruokaa tääl Oslon lentokentällä, ja varmaan on nyt jo tullu yhteen postaukseen tarpeeks kirjoteltuaki! Jos joku jaksaa lukee tän koko homman nii high five taas ja ens kertaan!

Love,
Taru